1.11.2026
Keikkaraportti: Aluk Todolo / Kulttuuritalo, Helsinki 25.9.2026
Kulttuuritalon kellarissa toimivan Kult-klubin illasta ei mystiikkaa ja tummanpuhuvia säveliä puuttunut kun kotimainen Hexvessel, länsinaapuristamme ponnistava Saturnalia Temple, sekä Ranskanmaalta pohjolaan saapunut Aluk Todolo yhdistivät voimansa yhteisen musiikki-iltaman muodossa. Genrelaatikot venyivät ja paukkuivat krautrockin, psykedeelisen doom metalin ja folkin ristivedossa, mutta silti tunnelma pysyi yllättävänkin eheänä läpi illan.
Suurimman vaikutuksen Kultilla koetuista kokoonpanoista teki keskimmäisenä esiintynyt, laahaavilla riffeillään etäisesti varhaisen Black Sabbathin mieleen tuonut Saturnalia Temple. Mutta koska Aluk Todoloa voitaneen pitää illan jonkinlaisena henkisenä pääesiintyjänä, keskityn raportissa heidän edesottamustensa havainnointiin.
Triona esiintyvän Aluk Todolon musiikkia voisi kenties kuvailla jonkinlaiseksi instrumentaaliseksi psykedeeliseksi rockiksi, jossa on kuultavissa kaikuja black metalin synkkyydestä, biisien ollessa rakenteiltaan silkkaa hypnoottista avant gardea. Tunnusomaista yhtyeen esiintymisille on erikoisen musiikin lisäksi hillitty lavavalaistus ja katosta roikkuva, kitaran äänisignaaleihin reagoiva suuri hehkulamppu. Aikamoista.
Jonkinlaisten teknisten alkukankeuksien jälkeen keikka päästiin aloittamaan hieman aikataulusta myöhässä rumpali Antoine Hadjioannoun kavutessa pimeyden läpi lavalle. Eläväisellä lavapreesenssillään huomiota herättänyt Hadjioannou oli varsinkin alkukeikasta estradin selkeä kiintopiste, vaikkei häntä valaistuksellisista ratkaisuista johtuen aina meinannutkaan kunnolla nähdä. Kädet kuitenkin viuhuivat suureleisesti valokeilan reunoilla ja eläimelliset karjaisut ja kiekaisut pitivät yleisön sopivasti varpaillaan.
Loppua kohden meno äityi siihen pisteeseen että kitaristi Shantidas Riedacker koppasi pedaalilautansa syliinsä erilaisilla efekteillä teatraalisesti taiteillakseen. Pian sen perään mies päätyi vielä tanssahtelemaan lavaa hallitsevan hehkulamppulavasteen kanssa, sen nielemistä elehtien.
Bändin soitto oli vaikuttavaa ja kukin yhtyeen jäsenistä hallitsi oman instrumenttinsa suvereenisti. Mutkikkaiden biisien erikoiset rakenteet ja rytminvaihdokset eivät olisi ihan joka trubaduurilta onnistuneet. Hattu nousee aina päästäni näin taidokkaan musisoinnin äärellä.
En silti tiedä oliko vika musiikkimaussani – vaikka sitä laajana pidänkin – vai missä, mutta jostain syystä Aluk Todolo ei onnistunut vangitsemaan minua lainkaan. Liekö syynä myöhäinen soittoaika ja edellä soittaneet kaksi muuta yhtyettä, mutta sain itseni keikan aikana pariinkin otteeseen kiinni haukottelemasta ja kelloa kurkkimasta. Transsiin vaivuttavat biisit yhdistettynä katsojan kannalta liian hämärään lavaan saivat itsessäni aikaan lähinnä nukkumatin kaipuuta.
En tainut olla aatoksissani yksin, sillä keikan aikana ja jo vähän sitä ennenkin, alkoi väkeä lipua hiljalleen ulos salista. Kun viimeisen nuotin kajahdettua Kultin valot jälleen syttyivät poistumiskehoituksen merkiksi, oli yleisöstä ehtinyt kadota silmämääräisesti ainakin kolmasosa Hexvesselin avausnumeroon verrattuna.
Ehkä me suomalaiset emme vain tajua. Tai sitten Aluk Todolo yksinkertaisesti meni kaikessa taiteellisuudessaan yliyrittämisen puolelle.
Kirjoittaja: Valtteri Perämäki