Keikkaraportti: Gasellit / Tikkurila Festivaali, Vantaa 18.7.2025
Kuten podcastinkin puolella on aika ajoin todettu, nykyään artisteilla tuntuu olevan muotia ilmoittaa jäämisestä “määrämättömän mittaiselle tauolle”, vain palatakseen vuoden tai maksimissaan parin päästä isoin fanfaarein comebackia tekemään.
Temppuhan on sinänsä nokkela. Ensin fanit saadaan sankoin joukoin ostamaan lippuja viimeisille keikoille ennen taukoa, vailla tietoa milloin suosikkiartistinsa pääsee näkemään lavoilla seuraavan kerran. Samalla tai jopa suuremmalla innolla lippuja ostetaan taas niinikään tauon päättyessä. Menekki on taattu ja keikkapalkkioita saadaan sen verukkeella hilattua ylöspäin.
Tähän samaan taukojojoilujunaan on hypännyt nyt myös hiphop-yhtye Gasellit, joka on ilmoittanut jäävänsä kuluvan kesän päätteeksi pois kuvioista toistaseksi. Ihan puhtaan markkinointitempauksen piikkiin bändin ilmoitusta ei kuitenkaan voine laittaa, onhan Thube Hefnerin, Hätä-Miikan, Päkän ja Musajusan muodostama oulunkyläläisnelikko kiertänyt Suomenniemeä jo 16 vuotta, omien laskujensa mukaan yli 900 keikan verran. Etenkin viime vuosina tahti on ollut kova.
Gasellit tunnetaan energisistä keikoistaa ja minullakin on ollut ilo niitä ainakin yhden, ellei kahdenkin käden sormilla laskettava määrä todistaa. Tikkurila Festivaalin perjantai-illassa nähty keikka ei tuonut poikkeusta tähän jatkumoon. Bändi uudessa laajennetussa livekokoonpanossaan toimittaa, riimit leijuvat halki ilman tutun letkeään tyyliin ja interaktio esiintyjien ja yleisön välillä on vahva.
Silti, jotain puuttuu. Ja ehkä juuri siksi tauko on oikeasti paikallaan.
Gasellit on keikkailun ohella takonut kasan hittejä, joista viimeisimpänä yhdessä Karri Koiran kanssa purkitettu “Mä en osaa tanssii”. Biisihän on mitä mainioin kesän varma tanssittaja. Silti bändistä välittyy niin musiikissaan kuin nyt nähdyllä keikalla fiilis siitä että takki alkaa olla tyhjä. Varsinaista uutta sanottavaa ei ole. Kolmekymppisyys puskee päälle, mutta itsensä etsiminen on edelleen pahasti kesken. Ehkä bändin jäsenet suunnittelevat käyttävänsä vapautuvan aikansa juuri siihen.
Jospa sen jälkeen uutta sanottavaakin alkaa taas löytyä.
Niin tai näin, Tikkurilassa yleisö söi Gasellien kädestä. “Mitä Mä Malagas”, “Ime huiluu”, sekä tietenkin “Imus” ovat sen tason bailuralleja, ettei niitä Vantaan kaltaisessa paikassa voi esittää ilman että joku tamppaa maata ja hoilaa mukana. Ja niin teki todella moni. Minä mukaan lukien.
