Keikkaraportti: Måneskin / Provinssi, Seinäjoki 28.6.2024
Seinäjoen Törnävänsaarella oli aistittavissa tunnelman sähköistymistä kesäkuisen torstaipäivän kääntyessä iltaan. Lavalle olisi vain muutamien tuntien päästä nousemassa Italian moderni rock-suuruus, vuoden 2021 Euroviisuvoittaja Måneskin.
Kotimaassaan Italiassa Måneskin on ollut tunnettu jo ennen Euroviisujakin, mutta Suomessa, muualla Euroopassa ja jopa rapakon takana Yhdysvalloissa heidän suosiotaan ovat voiton lisäksi siivittäneet Tiktok-suosiota nauttineen I Wanna Be Your Slaven, The Four Seasonsia coveroivan Beggin’in ja huippotuottaja Max Martinin kanssa kynäillyn Supermodelin kaltaiset hitit. Ja kyllähän jo Euroviisuvoiton lunastanut Zitti e Buoni -veto lupaili että bändi hoitaisi hommansa erityisesti livenä. Suomessa bändi on kerännyt oman laajan ja ilmeisen intohimoisen fanikuntansa, mikä konkretisoitui Provinssin torstaipäivän yleisöennätyksenä.
Kellon lyödessä vartin yli puolen yön nelikko nousi Provinssin päälavan lauteille korvia repivän huutomyrskyn saattelemana. Musiikillisesti ja visuaalisesti Måneskin on mielenkiintoinen ilmestys. Yhtyeen soundi rakentuu rockin perinteitä kunnioittaen yksinkertaisten elementtien eli kitaran, basson ja rumpujen varaan, ilman sen kummempaa tuotannollista kikkailua. Esikuvikseen yhtye on maininnut sellaisia yhtyeitä kuin Led Zeppelin ja Fleetwood Mac, mikä kyllä näkyy ja kuuluu. Muusikoiden eli laulaja Damiano Davidin, basisti Victoria De Angelisin, kitaristi Thomas Raggin ja rumpali Ethan Torchion tyylissä näkyy 70-luvun suuntaan kumartava glam-estetiikka yhdistettynä italialaiseen vintage-huippumuotiin. Ilahduttavaa että tällä kombolla saadaan nuorisomassat liikkeelle herran vuonna 2024!
Hittikimarasta huolimatta biisit itsessään eivät lopulta kuitenkaan olleet edes se keikan kiinnostavin anti. Måneskin yksinkertaisesti kuulostaa ja ennen kaikkea näyttää todella hyvältä lavalla. Etenkin yleisölle jatkuvasti flirttailevat David ja De Angelis ovat esiintyjinä todellisia katseen vangitsijoita.
Soitannollisesti bändi työskenteli raikkaan orgaanisesti ja vavisuttavan rouheasti. Pitkästä aikaa tunsin rock-keikkaa todistaessani sellaista aitoa vauhdin ja vaaran tuntua, joista olen kuullut aiemmin lähinnä vanhemman ikäpolven nuoruustarinoissa.
Jos jostain sopii nupista, niin siitä että keikka ei aivan säilyttänyt kiihkeää tunnelmaansa koko puolitoistatuntisen kestonsa ajan. I Wanna Be Your Slaven soittaminen kahdesti tuntui temppuna halvalta ja biisin pari pois jättämällä yleisö olisi saatu jätettyä tyytyväiseksi, mutta riittävän nälkäiseksi kuten hyvän keikan kuuluu. Myös erilaiset soolot, jotka toki ovat kiinteä osa rock-musiikkia, kaappasivat aavistuksen liikaa aikaa setistä ja laskivat välisoittomaisuudellaan keikan intensiteettiä.
Måneskin tuntuu olevan urallaan mielenkiintoisessa taitekohdassa. Kovin Euroviisuhaippi alkaa jo laskemaan, mutta annettavaa tuntuu silti piisaavaan. Mistä taikoa seuraavat hitit, niin että saavutetaan massoja kosiskeleva tarttuvuus, mutta pidetään samalla huoli alkuvoimaisesta rock-ilmaisusta. Rehellisyyden nimissä on sanottava ettei Max Martinin kaltaisten yltiökaupallisten pop-tuottajien kanssa työskentely ainakaan lisää yhtyeen katu-uskottavuutta, vaikka mies hittitehtailun päälle todistetusti ymmärtääkin. Nähtäväksi jääkin mikä on yhtyeen seuraava musiikillinen askel. Livetyöskentelyn osalta minkäänlaista huolen häivää ei kuitenkaan näytä olevan.
