7.9.2026
Keikkaraportti: Poets of the Fall / Allas Pool, Helsinki 4.9.2026
Poets of the Fall on yksi niistä kotimaisista yhtyeistä joiden kansainvälisestä suosiosta monilla meistä suomalaisista ei ole harmainta hajuakaan. Tunnemme toki ne isoimmat hittibiisit, joista 2000-luvun alkuun soittolistoineen jämähtänyt Radio Nova jaksaa meitä vuodesta toiseen kiltisti muistuttaa, mutta siitä mitä nämä bändit ovat läpimurtonsa jälkeen rajojemme ulkopuolella puuhanneet, emme tunnu tietävän juuri mitään. Kun kerroin eräälle tuttavalleni olevani menossa bändin keikalle, hän näytti kummastuneelta ja kysäisi: “Ai ne on olemassa vielä?”. Kuvaavaa.
Edellä kuvatun asiainlaidan huomioon ottaen oli jopa hitusen yllättävää kun bändin 20 vuotta sitten julkaistua läpimurtoalbumia Carnival of Rustia juhlistava erikoiskeikka Helsingin Allas Poolilla paljastui ääriään myöten loppuunmyydyksi. Väkeä paikalla oli teini-ikäisistä eläkeläisiin, painottuen kuitenkin kaltaisiini 30-40-vuotiaisiin joiden nuoruusvuosia bändin parin vuosikymmenen takaiset tuotokset vaihtelevissa määrin aikoinaan tahdittivat.
En ole onnistunut bändiä keikkaolosuhteissa aiemmin todistamaan, joten on vaikea sanoa onko bändi aina näin mielettömässä vireessä. Niin tai näin oli kyseessä ehdottomasti yksi energisimmistä näkemistäni keikoista hetkeen. Upeaäänisen solistinsa Marko Saareston johdolla bändin lavatyöskentely oli varmaotteista, muttei samaan tapaan kangistuneen rutinoitunutta kuin vaikka aiemmin raportoimallani Amorphiksen Tuska-keikalla.
Juhlakeikan vaatimana lisähöysteenä lavalla nähtiin myös tanssijoita. Ratkaisu keikkui hetkittäin korniuden rajoilla, mutta Poets of the Fallilla on aina ollut juuri sopivasti pilkettä silmäkulmassa omassa tekemisessään, joten menköön.
Spekuloin keikkaseurani kanssa etukäteen että meinaakohan bändi vetää koko Carnival of Rust -kiekon biisijärjestyksessä ja loppuun muutama muu valikoitu hitti sen ulkopuolelta vai mennäänkö niin sanotulla perussetillä, parilla CoR-albumiraidalla täydennettynä. Ratkaisuksi bändi oli valikoinut jälkimmäisen ja hyvä niin. Carnival of Rust ei ole albumina mielestäni niin eheä ja tasalaatuinen, että puolentoistatunnin settiin olisi sitä kannattanut kokonaisena tunkea.
Poets of the Fall on onnekas yhtye siinä mielessä että vaikka keikalla juhlistetun albumin nimikkoraita on sen ehdottomasti isoin hitti, on yhtye onnistunut rakentamaan vuosien varrella varsin kadehdittavan katalogin johon sisältyy muun muassa sellaisia laajemmankin yleisön tuntemia helmiä kuin vaikkapa Daze, Lift ja Dreaming Wide Awake. Kaikki nämäkin keikalla tietysti kuultiin.
Omiksi suosikkihetkikseni keikalta mieleen jäivät Alan Wake -pelin soundtracilla aikanaan kuultu eeppinen War, “se toinen” Carnival of Rust -ajan hitti Locking Up The Sun, sekä yhtyeen kitaristin Olli Tukiaisen soolotuotannosta poimittu instrumentaali Firefly.
Jos jotain nokan koputtamista haluaa löytää, niin keikan soundeissa olisi ollut pikkuisen petraamista. Etenkin alkukeikasta miksaus tuntui olevan epätasapainossa, vaikka melko keskellä yleisöä seisoimmekin. Kotimatkalla kuulin sivukorvalla parin muun yleisössä olleen valittelevan soundien kökköisyyttä ja vaikuttikin siltä että katsomossa äänimaailmassa olisi ollut vielä kenttääkin enemmän toivomisen varaa.
Lisäksi välispiikit – yleisön kiittelyä lukuun ottamatta – olivat mielestäni suunnattu vähän liiaksi bändin tosifaneille erilaisine sisäpiirivitseineen. Ottaen huomioon että kyseessä oli kokoluokassaan Poets of the Fallille melko harvinainen kotimaan keikka, olisi fiksumpi ratkaisu saattanut olla esitellä etenkin harvinaisemmat biisit ja jopa jotkut unohtuneemmat hitit yleisölle edes parilla sanalla.
Kun pimenevässä syysillassa setin viimeisenä biisinä itseoikeutetusti esitetty Carnival of Rust vaimeni, olo oli kuitenkin kylläinen. Tämä keikka oli enemmän kuin sisäinen teinini olisi voinut toivoakaan.
Kirjoittaja: Valtteri Perämäki