9.8.2026
Klassikkoarvio: Eppu Normaali – Imperiumin vastaisku (1988)
Kun bändi lopettaa, on syytä muistella menneitä. Etenkin jos uransa päättävä yhtye on sellainen suomalaisen populaarimusiikin järkäle kuin Eppu Normaali. Tampereen Ratinan stadionilla viimeisen keikkansa eilen lauantaina heittäneet “Eput” ovat julkaisseet läjän levyjä, joista melkeinpä minkä vain voisi nostaa klassikkoarvion aiheeksi. Tällä kertaa suurennuslasin alle poimitaan kuitenkin Tähtien sota -jatko-osan kanssa nimensä jakava Imperiumin vastaisku vuodelta 1988.
Afrikka, sarvikuonojen maa ei avauskappaleena esittelyjä kaipaa, onhan kyseessä yksi niistä lukuisista Eppu-biiseistä jonka miltei jokainen suomalainen tietää. Tuon Ylöjärveltä katsottuna kaukaisen mantereen kuumuutta, asuinoloja ja sukupuuttoon kuolevia villieläimiä toteavaan sävyyn ihmettelevä kappale on valioesimerkki laulaja Martti Syrjän kirjoittamien tekstien teemojen monipuolisuudesta. Eipä nyt äkkiseltään tule mieleeni toista suomirock-kappaletta näistä aiheista.
Sitä seuraava, niinikään bändin tunnetuimpiin lauluihin kuuluva Näin kulutan aikaa on ainakin pintapuolisesti toista maata. Yksinäisen ihmisen tunnelmointi ajankulun hitaudesta ja maailman seisahtaneisuudesta. Eikä mielitiettykään varmaan vastaa vaikka soittaisi.
Linnunradan laidalla -biisin päästessä alkaa Imperiumin vastaiskulle kuitenkin muodostua jonkinlainen, vähintäänkin hatara temaattinen punainen lanka. Biisin kertojaminä tuntuu jokaisessa laulussa olevan jonkinlainen tarkkailija ja havainnoija, joka kirjaa muistiin miltä maailman meno ja arkiset asiat ympärillä näyttävät, kuulostavat ja ennen kaikkea tuntuvat.
Kun mietin Eppujen rakastetuimpia biisejä noin muutenkin, niin juuri tällaisessa kerronnan tavassa tuntuu ainakin osaksi piilevän yhtyeen menestyksen salaisuus. Kappaleissa on juuri oikeanlainen sopusuhta tarkkasilmäisen yksityiskohtaisuuden ja toisaalta yleismaallisen samaistuttavuuden välillä. Kaikki popkappaleet tasapainoilevat tämän janan ääripäiden välillä, mutta Eput tekevät sen tuotannossaan erityisen taiten.
Albumin muista biiseistä erottuvaa Baarikärpästä – jonka muuten laulaa pääosin kitaristi Pantse Syrjä – voisi sitäkin pitää kommentaarina suomalaiselle alkoholikulttuurille, ellei sen kertosäe kuulostaisi siltä kuin joku olisi varta vasten tilannut Epuilta kansan syviin riveihin juurtuvan juomalaulun. Bändillä on aina ollut erityinen taito yhdistellä huumoria ja vakavia aiheita saumattomasti toisiinsa, eikä tämä biisi tai Imperiumin vastaisku muutenkaan tee tähän poikkeusta.
Eppu Normaali oli 80-luvulla sen verran tuottelias ja menestyksekäs yhtye, että on vaikea sanoa miten Imperiumin vastaisku pärjäisi jos se asetettaisiin paremmuusjärjestykseen yhtyeen muuta aikalaistuotantoa vastaan. Ainakaan Ylen taannoisessa äänestyksessä, jossa ääniä annettiin peräti 14 000 se ei yllättäen päässyt edes bändin top 5:een, mikä kertonee siitä miten rakasta Eppujen musiikki suomalaisille on. Kiistaton suomirockin klassikko tämä albumi silti on.
Eput ovat jättäneet tunteikkaat jäähyväisensä, mutta musiikki elää. Vaatisi nimittäin vähintäänkin ydintuhon että Baarikärpänen ei enää maamme karaokebaareissa raikaisi.
Kirjoittaja: Valtteri Perämäki