10.7.2026
Levyarvio: Madonna – Confessions II
Kun maailmanhistorian menestynein naisartisti julkaisee uuden albumin, on kyseessä aina merkittävä populaarikulttuuritapaus. Tai näin ainakin kuvittelisi.
Madonnan niin sanotut myöhemmät levytykset – viimeisen vajaan parinkymmenen vuoden (!) ajalta – ovat kuitenkin olleet laadultaan kirjavia. Vuoden 2012 MDNA osui vielä aika kivasti silloiseen EDM-huumaan ja pyöri allekirjoittaneenkin soittolistalla tasaisesti, mutta laadullisesti se ei yltänyt popin kuningattareksi tituleeratun artistin uran parhaiden julkaisujen tasolle. Tästä syystä seuraavat levytykset, Rebel Heart (2015) ja Madame X (2019), eivät ole juuri suurempia aaltoja popmusiikin ystävien keskuudessa aiheuttaneet.
Toisin tuntuu kuitenkin olevan uuden Confessions II:n kanssa. Nimensä mukaisesti kyseessä on jatko-osa Madonnan viimeisimmälle, oikeasti erinomaiselle, vuoden 2006 Confessions on a Dancefloorille. Kyseiseltä tanssimusiikin ilosanomaa ylistäneeltä pitkäsoitolta muistetaan erityisesti sen suurin hitti ja samalla yksi Madonnan uran isoimmista, Hung Up.
Se, että kyseessä on jatko-osa 20 vuoden takaiselle menestyslevylle, aiheuttaa itsessäni kahtalaisia fiiliksiä. Aikoinaan edelläkävijänä ja innovaattorina tunnettu Madonna katsoo peruutuspeiliin ja myöntää, että menneisyydessä oli paremmin. Enää ei luoda uutta, vaan luotetaan vanhojen temppujen voimaan. Onko 67-vuotias vihdoin valmis siirtymään nostalgia-aktiksi ja antamaan tilaa nuoremmilleen?
Toisaalta taas tasaisesti tamppaava klubimusiikki yhdistettynä koukuttaviin popmelodioihin on juuri se maailma, jonka Madonna on aina hallinnut parhaiten. Erilaisia musiikillisia kokeiluja on vuosikymmenten aikana tehty vaihtelevalla menestyksellä, mutta tanssimusiikin parissa Madde on aina ollut vahvimmillaan. Ehkä paluu juurille on juuri se, mitä tässä uran vaiheessa kannattaakin tehdä. Kestääkö Confessions II kuitenkaan vertailua henkiseen edeltäjäänsä?
Confessions on a Dancefloorin tavoin Confessions II:n on tuottanut Stuart Price, ja aivan kuten ensiksi mainitulla, myös uudella albumilla kaikki biisit on miksattu DJ-setin hengessä yhteen pötköön ilman varsinaisia taukoja. Kikka toimii toisellakin kierroksella ihan yhtä hyvin kuin ensimmäisellä.
70- ja 80-lukujen disko- ja klubimusiikille kumartanut Confessions "ykkönen" saa jatko-osassa kylkeensä myös modernimpia sävyjä. Mukaan onkin poimittu vierailijaksi esimerkiksi artisti-tuottaja Martin Garrix, jonka kanssa tehty Bizzarre nousee vähän yllättäen levyn parhaimpien hetkien joukkoon. Nuorempaa polvea edustaa myös poppari Sabrina Carpenter, jonka ääntä kuullaan ennakkoon singlenäkin julkaistulla Bring Your Lovella.
Tuotannollisesti Confessions II on äärimmäisen tiukka. House-rytmi pumppaa, syntetisaattorit säksättävät ja koko äänimaailma on viimeisen päälle tarkoitukseen rakennettu. Sen sijaan Madonnan lauluääni jättää valitettavasti toivomisen varaa. Sieluttoman robottiefektin läpi laulettuna levyn biisit kuulostavat vokaalien osalta hengettömiltä, kuin Madge yrittäisi peitellä vuosikymmenten hauristamaa ääntään apuvälinein kerros kerrokselta. Onneksi albumin loppupuolella kuullaan laulajan ääntä myös vähemmän filtteröitynä, esimerkiksi Fragile- ja The Test -biiseissä.
Valitettavasti jatko-osat ovat harvoin ensimmäisen osan veroisia, ja sama teesi pätee myös Confessions II:n kohdalla. Confessions on a Dancefloor on edelleen täydellisyyttä hipova poplevy, ja rima jatko-osalle oli siksikin epäinhimillisen korkealla. Siitä huolimatta Confessions II on huomattavasti parempi kuin miltä parin edellisen Madonna-tuotoksen perusteella olisi uskaltanut odottaa.
On vielä epäselvää, miten pitkään Madonnalla on tarkoitus levytysuraansa jatkaa. Jos Confessions II kuitenkin jäisi hänen viimeiseksi studioalbumikseen, olisi se mitä tyylikkäin loppukaneetti tähden pitkälle uralle ja merkittävälle elämäntyölle.
Kirjoittaja: Valtteri Perämäki