Keikkaraportti: Marko Hietala / Tavastia, Helsinki 12.2.2025

Vuoden ensimmäisen, mutta toivottavasti ei viimeisen Tavastia-keikkani vetonaulaksi valikoitui tällä kertaa suomalaisen raskaan rockin tunnetuimpiin hahmoihin kuuluva Marko Hietala. Hietala tunnetaan tätä nykyä sooloartistina, mutta mainitsematta ei voi jättää lukuisia kokoonpanoja, joissa mies on vuosien varrella vaikuttanut. Joukosta löytyvät tietenkin Nightwish, Tarot ja Raskasta Joulua, mutta saattanee joku muistaa myös esimerkiksi Sinergyn, Sapattivuoden ja Northern Kingsinkin.

Otsikkotasolla meneillään olevan kiertueen teema on kuitenkin uusi, viime viikolla ilmestynyt toinen studioalbumi Roses From The Deep, joten pari sanaa sen materiaalista. Edeltäjäänsä Mustan Sydämen Rovioon (joka myöhemmin julkaistiin myös englanninkielisenä nimellä Pyre of the Black Heart) verrattuna tuore tuotos on pääosin suoraviivaisempaa hard rockia ja heavy metalia, jossa kuuluu Hietalan suuren esikuvan Black Sabbathin vaikutus.

Suoraviivaisempi tyyli istunee kaupallisessa mielessä paremmin vaikkapa Radio Rockin taajuuksille, kuin ensimmäisen levyn tunnelmallisemmat progeilut, mutta jostain syystä livenä uusi materiaali jäi vähän kädenlämpöiseksi. Innostavinta kuultavaa olivat albumin parhaalla kertsillä varustettu singlelohkaisu “Impatient Zero”, nimikkoballadi “Roses From The Deep” ja ex-Nightwish-kollega Tarja Turusen kanssa duetoitu “Left On Mars”. Tavastialla Turusen osuudet hoiti Battle Beast -vokalisti Noora Louhimo, joka myös kiertää Hietalan mukana meneillään olevalla rundilla.

Uuden levyn lisäksi Hietala on päätynyt monien TV-katsojien tutkalle viime syksyisen Vain elämää -kauden myötä. Ohjelman innoittamana keikalle päätynyttä yleisöä ei ollut unohdettu, ja mukaan muutenkin klubikeikan olosuhteisiin nähden ylipitkään settiin oli mahdutettu Hectorin “Lehdetön puu”, jota on kuultu Hietalan keikoilla jo ennen ohjelmaakin.

Eniten yleisöä riemastutti kuitenkin Hanna Pakarisen tulkitseman “Mörkö Mainio” -lastenlaulun versiointi, joka oli yksi koko menneen Vain elämää -kauden tähtihetkiä. Tavastialla nähdyn ja kuullun vedon viehätysvoimaa vähensi kuitenkin se, ettei Hietala ollut joko ehtinyt tai viitsinyt opetella biisin sanoja, saati bassokuvioita, vaan lunttasi lyriikoita älypuhelimesta. Bassoraidatkin tulivat nauhalta. Etukäteen olin toivonut kuulevani tämän kappaleen, mutta tällä tavalla esitettynä veto jätti vähän ristiriitaiset fiilikset.

“Mörkö mainion” lisäksi yleisöä ilahdutettiin myös muutamasta Nightwish-biisistä kasatulla potpurilla, joissa Louhimo pääsi taas Hietalan rinnalla esittelemään äänijänteitään. Biiseistä alunperin Hietalan itsensä osittain kynäilemät “The Islander” ja “Weak Fantasy” soivat juuri sellaisella herkkyydellä ja jylhyydellä kuin toivoa sopikin. Vastapainona Once-albumin hittikaksikko “Nemo” ja “Wish I Had An Angel” taas lipsuivat tunnelmaltaan ikävästi pubikaraoken puolelle. Perään kuultu Tarot-potpuri toimi kokonaisuutena jo eheämmin.

Fiilikset keikan jälkeen olivat kahtiajakoiset. Hietala on yksi maamme lahjakkaimmista ja samalla merkittävimmistä rock- ja metallimuusikoista, mutta sooloartistina hän on vielä hiomaton timantti. Soitto ja laulu vakuuttavat, mutta tietty punainen lanka ei välity kuulijalle.

Ehkä poukkoilevat ja lähinnä “ok, boomer”-reaktioita aiheuttavat setämiesmäiset välispiikit yhdistettynä laulun sanojen unohteluun ja pullataikinan lailla paisuuneeseen settilistaan ovat juuri sitä uutta, vapautunutta Hietalaa josta hän on viimeaikaisissa haastatteluissaan puhunut. Mielenterveytensä kanssa kamppailleen muusikon uusi, valoisampi elämänvaihe on tottakai henkilökohtaisella tasolla erittäin positiivinen asia.

Keskiviikkoiltaista, pääosin täysin liikkumattomana seissyttä Tavastian yleisöä tarkkaillessa jäi kuitenkin sellainen fiilis, että yleisön sydämissä tämä uusi sooloileva Hietala ei vielä ole täysin löytänyt paikkaansa.