Keikkaraportti: Precious Bloom / Flow Festival, Helsinki 10.8.2024
Flowssa parasta ovat musiikilliset löydöt. Tällä tarkoitan artisteja ja yhtyeitä, joiden musiikkiin ei ehkä muuten tulisi törmättyä, mutta joihin utelias ja avarakatseinen - tai korvainen - kuulija saa Flown myötä oivan mahdollisuuden tutustua. Tämän vuoden löytö omalla kohdallani oli lauantaina, ikoniseksi muodostuneella Balloon 360 -lavalla esiintynyt Precious Boom.
Jakartassa pari vuotta sitten alkunsa saaneen indonesialaisyhtyeen muodostavat levykeräilijänä ja kokeilullisen tanssimusiikin tuottajana kunnostautunut Aradea Barandana, sekä laulaja-lauluntekijä Adinda Dwimadasari. Yhdessä kaksikko on neulonut musiikillista kudelmaa, joka yhdistelee mielenkiintoisella tavalla vaikutteita aasialaisesta elokuvamusiikista ja sikäläisestä 80-lukulaisesta discosta. Paperilla sen verran vekkulin kuuloinen cocktail että pitihän tämä nähdä.
Balloon 360 -lavan penkit olivat täyttyneet jo hyvän aikaa ennen bändin astumista lavalle. Paikalla oli varmasti sitäkin yleisöä, jolle Precious Bloom oli jo entuudestaan tuttu, mutta valtaosa vaikutti olevan paikalla silkasta uteliaisuudesta.
Uteliaisuus kannatti, sillä Precious Bloom kuulosti juuri niin vinkeältä kuin toivoinkin. Funkahtavat bassokuviot, retrohenkiset syntikkasoundit ja Dwimadasarin sielukkaan maalaileva ääni veivät minut mielessäni vuoroin jonkin aasialaisen suurkaupungin tupakansavuisiin karaokebaareihin ja toisessa hetkessä taas vanhojen Studio Ghiblin animaatioelokuvien nostalgissävytteisiin fantasiamaisemiin. Narautin itseni monta kertaa sulkemassa silmiäni ja fiilistelemässä sitä visuaalista kuvastoa, jonka tämä musiikki jostain mielen syövereistäni esiin kaivoi.
En edes yritä valehdella että olisin tuntenut yhtäkään yhtyeen kappaletta etukäteen, eikä edes uskollinen assistenttini Setlist.fm tuntunut tietävän mitä kaikkea bändi keikallaan soitti. Yksittäisiä tähtihetkiä on siis vaikea mainita nimeltä. Toteankin vain että sen tunnin ajan, jonka Precious Bloom edessämme musisoi, unohdin hetkellisesti olevani festivaaleilla Helsingin Suvilahdessa, enkä lavatansseissa 1980-luvun Jakartassa. Juuri tällaisesta eskapismista musiikissa on parhaimmillaan kyse.
