Keikkaraportti: Muse / Kulttuuritalo, Helsinki 12.6.2025
Hieraisin silmiäni kun näin otsikot. Yksi maailman suurimmista ja vaikutusvaltaisimmista rock-yhtyeistä olisi tulossa esiintymään Helsinkiin. Olympiastadionille? Ehei. Jäähallille? Ei, vaan Kulttuuritalolle. Mitä kehveliä? Kyllä vain, Muse oli todellakin polkaisemassa vuoden 2025 maailmankiertueensa käyntiin Sturenkadulta vajaan 1500 silmä- ja korvaparin edessä.
Toki, olihan Musella ihan muutkin syyt tulla Suomeen kuin pelkkä Alvar Aallon suunniteleman Kulttuuritalon arkkitehtuurin ihailu. Olihan heidät kiinnitetty Turussa viikonloppuna pidettävän Rockfestin lauantain pääesiintyjäksi. Mutta pitäähän moista keikkaa ja sitä seuraavaa rundia varten vähän treenata, edellisestä keikasta kun rupeaa olemaan jo toista vuotta. Mikäs sen parempaa kuin tehdä tuo treeni liveyleisön edessä.
Laulaja-kitaristi Matt Bellamyn, basisti Chris Wolstenholmen ja rumpali Dominic Howardin vuonna 1994 perustaman trion edesottamuksia on tullut vuosia seurattua niin sanotusti kädenmitan päästä. Tunnen bändin tuotantoa ja musiikillisia edesottamuksia riittävissä määrin tietääkseni, etteivät he syyttä nauti supersuosiota ympäri maailmaa.
Muse on lainaillut musiikkinsa vaikutteita vähän sieltä ja täältä: on syntikkakikkailuja, efektoitua kitaraa, progea, tanssimusaa, poppia, joskus vähän metalli- tai punk-vaikutteitakin. Lyriikoissa mennään yleismaallisesta yhteiskuntakritiikistä ihmissuhdedraaman kautta abstrakteihin kubistisiin fantasiamaailmoihin. Jokaiselle jotakin siis, ja sen huomasi Kulttuuritalolle pakkautuneesta monenkirjavasta yleisöstäkin. Tyypillistä Muse-fania olisi vaikea tunnistaa pelkän habituksen perusteella.
Yhtye tunnetaan myös näyttävistä keikoistaan. Jää nähtäväksi millaista sirkusta bändi on Rockfestiin pystyttämässä, mutta Kulttuuritalon tuodessa miljöönä omat rajoitteensa tekemiseen, oli fokus pidettävä vahvemmin musiikissa. Ja kiva niin, sillä tällainen intiimi ja riisuttu klubikeikka melkein kosketusetäisyydellä Musen kaltaisen jättiyhtyeen kanssa on todella harvinaista herkkua.
Keikan settilista oli tasaisen tuntuinen läpileikkaus bändin tuotannosta, pitäen sisällään kolmikon isoimmat hitit “Uprisingista” “Hysteriaan”. Mukana oli ilahduttavasti, ja ehkä odotettavastikin viimeisimmän, vuonna 2022 ilmestyneen ja varsin mainion Will of the People -levyn kappaleita. Saipa keikan avausbiisinä maailman ensiesityksensä myös uusi, vielä julkaisematon “Unravelling”-kappale.
Poissaolollaan sen sijaan kummastutti synthwave-henkisemmän Simulation Theory -aikakauden materiaali. Ehkä bändi oli päättänyt että kun Rockfestiin tässä valmistaudutaan, niin vedetään sitten rockia.
Yksi bändin tunnistettavimpia piirteitä on Matt Bellamyn ääni, tai tarkemmin sanottuna äänenkäyttö. Miehen falsettimainen laulu kun on jo käsite itsessään. Valitettavasti Kulttuuritalon livemiksaus ei tehnyt tälle oikeutta. Alataajuudet puuroutuivat varsinkin alkukeikasta pahasti ja skaalan toisessa päässä Bellamyn korkea ääni puolestaan kuulosti paikka paikoin harmittavan ohuelta. Välillä piti oikein höristää korviaan että mitäs se kaveri siellä oikein laulelee. Kenties bändin stadionluokkaan viritetty tekninen tiimi ei enää muistanut miten homma hoidetaan tämän kokoluokan kylätansseissa.
Mutta se mikä soundipuolella kyykkäsi, kompensoitiin kyllä energisellä lavapreesenssillä. Etenkin nokkamies Bellamy oli selkeästi elementissään yleisöä laulattaessaan ja lavaa eestaas kirmaillessaan. Yleisö antoi oman vastineensa kättä vispaamalla, pomppimalla ja raivokkaasti mukana hoilaamalla. Etenkin etummaisten rivien kovimmat Muse-fanit tuntuivat fiiliksessään lähestyvän nirvanaa.
Illan aikana kuulluista vedoista musiikkimuistojen arkistoihin tallentuivat eritoten uudemman tuotannon helmi ja yleisön pittiin yllyttänyt “Won’t Stand Down”, yllättävänkin tanssittavaksi liveolosuhteissa taipunut suurhitti “Supermassive Black Hole”, sekä keikan itseoikeutetusti päättänyt fanien kestosuosikki “Knights of Cydonia”.
Eilisillan perusteella Rockfestiin suuntaavaa juhlakansaa odottaa lauantaina odotuksen arvoinen rock-spektaakkeli.