Keikkaraportti: Mirella / Allas Pool, Helsinki 14.6.2025
Popkomeetta Mirella on dominoinut soittolistoja ja radioaaltoja jo pitkälti yli vuoden päivät, mikä on luonnollisesti poikinut nuorelle artistille tukun keikkoja ympäri ämpäri Suomenmaan. Moni artistinalku voi vain haaveilla vastaavasta. Helsingin Allas Poolilla nähty keikka sai kuitenkin pohtimaan, voiko unelmien äkillinen toteutuminen olla myös tuhoisaa.
Avaan vähän.
En ole seurannut Mirellan jokaikistä haastattelua tai somejulkaisua, mutta ne kerrat kun olen häneltä jotain julkilausumia kuullut, on hän ollut avoin myös suurmenestyksensä varjopuolista. Taannoin 20-vuotias artisti kommentoi että yksi hänen suurimmista huolistaan on että laulaminen ja esiintyminen – niin paljon kuin hän niitä rakastaakin – alkaisivat tuntua työltä ja pakkopullalta.
Valitettavasti viikonlopun täpötäydellä Allas Pool -keikalla merkit olivat nähtävillä. Jo ensimmäisen biisin jälkeen laulaja valitteli yleisölle väsynyttä ääntään ja kertoi tekevänsä parhaansa jotta yleisölle saadaan hieno keikka aikaiseksi. Ja niin hän varmasti yrittikin, sitä en epäile. Laulukin kulki lievästä käheydestä huolimatta oikein hyvin. Silti paikoin tuntui että artistilla itsellään oli koko keikan ajan melko epämukava olo lavalla. Esitys vedettiin kylmällä ja eleettömällä rutiinilla maaliin.
Mirellallahan on vasta yksi levyllinen katalogia esitettävänään, mutta kun ottaa huomioon millaista yhteislauluhittikimaraa siihen mahtuu, eipä tunnin keikkaa varten enempää tarvittukaan. Lämpimässä kesäillassa kuultiin tietysti muun muassa “Seireeni”, “Löytää mut”, “Sua sattuu” ja setin päättänyt megaleka “Timanttei”. Käväisipä lavalla duettokaverina myös Lauri Haav “Luotathan”- ja “Aja tai kuole” -biisien verran. Vaikka illan päätähti itse vaikutti ilottomalta ja uupuneelta, yhteiskaraokea tilannut yleisö sai varmasti pääosin haluamansa.
Keikka oli hyvä rutiiniveto, mutta allekirjoittaneessa se herätti huolta. Nuori, uransa alkutaipaleella oleva, mutta silti jo valtavan suosittu artisti imeytymässä kuiviin musiikkibisneksen ja menestyksen alttarilla. Ei olisi ensimmäinen kerta.
Vaikka näkemäni herättikin ristiriitaisia tunteita, haluan ajatella että ehkä tämä oli kuitenkin vain yksi huono päivä monien hyvien joukossa. Kukaan meistä ei voi aina olla parhaassa terässä.
Toivon että olen oikeassa, mutta jos en, toivon vain että niin Mirella, kuin muutkin kovassa nousussa olevat artistit muistaisivat että pitkän uran rakentaminen edellyttää myös itsestään huolen pitämistä. Rautaa kannattaa takoa kun se on kuuma, mutta ei niin että sillä polttaa itsensä.