Levyarvio: Metallica - 72 Seasons

Miltä kuulostaa kiistatta maailman suurimpien rock-yhtyeiden joukkoon kuuluva Metallica 2020-luvulla? Onko trash metal -legendan vimma edelleen tallessa vai onko kalifornialaisnelikon soitossa kuultavissa väsähtämisen merkkejä? Meneekö materiaali samaan laariin ennemmin Ride The Lightning vaiko St. Angerin kanssa? Näihin kysymyksiin saadaan vastaus tällä viikolla julkaistun 72 Seasons -albumin myötä.

Ensimmäisen kysymyksen vastaus on helppo: Metallica kuulostaa edelleen itseltään. Bändin kaikki tutut maneerit ovat mukana, eikä biisien esittäjästä voi erehtyä. James Hetfieldin riffittely on yhä tiukan täsmällistä ja Lars Ulrich mäiskii rumpupatteristoaan tutun kulmikkaasti.

72 Seasonsin läpi kahlattuaan ensifiilis on se, että levy on todella pitkä. Uusi biisimateriaali on astetta suoraviivaisempaa kuin bändin pari aiempaa tuotosta, mutta näin pitkässä mitassa kappaleiden tasalaatuisuus alkaa käydä vähän puuduttavaksi. Tiukemmalla kuratoinnilla koottu biisilista olisi vähentänyt tyhjäkäyntiä ja siten palvellut kokonaisuutta paremmin.

Levyn parhaat hetket ovat joka tapauksessa oikeasti hyviä. James Hetfieldin laulu kuulostaa paremmalta kuin aikoihin ja etenkin levyn alkupuolen biisit kuten Screaming Suicide ja Lux Æterna ovat ilahduttavan riehakkaita. Vimmaa siis löytyy, joskin uran tässä vaiheessa jo sellaisella lupsakan keski-ikäisellä tavalla. Mistään väsähtämisestä ei kuitenkaan voida puhua.

90-luvulta lähtien Metallica on jakanut faniensa mielipiteitä erilaisilla musiikillisilla kokeiluillaan. 72 Seasons on tähän historiaan peilaten hyvinkin turvallinen tuotos. Bändin alkuaikojen tuotantoon mieltyneiden fanien korvaan tämä lienee ratkaisuna toivottu. Samalla jää kuitenkin tunne että bändi on halunnut pelata tässä kohtaa varman päälle.

Entäpä putoaako 72 Seasons Metallican tuotannon parhaaseen vai heikompaan päätyyn? Tylsä vastaus on, että jonnekin puoliväliin. Albumi tarjoilee hyvää perus-Metallicaa ja luultavasti sen kappaleista 1-2 jää ahkerana keikkailijana tunnetun bändin repertuaariin tulevia kiertueita varten. Loppujen raitojen kohtaloksi koitunee arkistointi jonnekkin levyhyllyjen kätköihin.

Edellinen
Edellinen

Levyarvio: BESS - Kädet ylös

Seuraava
Seuraava

Levyarvio: KUUMAA - Hyvikset ja pahikset