Levyarvio: BESS - Kädet ylös

Viime vuoden UMK:n myötä Ram pam pam -hitillään suursuosioon ponnahtanut BESS on useamman radioaallot vallanneen singlejulkaisun ja peräti neljän Emma-pystin jälkeen pukannut ulos KÄDET YLÖS -kakkosalbuminsa. Ovatko tarttuvat radiohitit tae myös toimivalle popalbumille?

Monen mielessä BESSin musiikki yhdistyy ennen kaikkea tamppaaviin bailuralleihin, joissa mennään täysillä vastoinkäymisten läpi kohti ääretöntä ja sen yli. Tällaista tavaraa löytyy luonnollisesti myös albumilta. Tasaisena sykkivän EDM-jytän lisäksi materiaalia on koottu kuitenkin muistakin rakennuspalikoista. Kappaleiden taustalta löytyy Antti ”Nopsajalka” Hakalan, Jonas Olssonin ja Vilma Alinan kaltaisia biisinikkareita, joten eväät onnistumiselle ovat olleet kohdillaan.

Musiikin keskiössä on ennen kaikkea BESSin ihastuttavan raspinen ja vivahteikas lauluääni, joka pääsee monipuolisen biisimateriaalin parissa oikeuksiinsa. Erityisinä kohokohtina mainittakoon aavistuksen rock-henkinen Pidä mun drinkki, herkkä slovari Valoo ja eteerinen trance-anthem Ajatustenlukija.

KÄDET YLÖS on albumina vahva, selkeästi tekijöidensä näköinen kokonaisuus. Varsinaisia täytebiisejä ei juuri ole, vaan jokainen kappale seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Jo julkaistujen singlejen lisäksi moni muukin levyn raita omaa potentiaalia seuraavaksi radiohitiksi. Tämä jos mikä on meriitti popalbumeista puhuttaessa.

Edellinen
Edellinen

Klassikkoarvio: Daft Punk - Random Access Memories (2013)

Seuraava
Seuraava

Levyarvio: Metallica - 72 Seasons