Levyarvio: Cheek – Unitas Sigma
Mitä, onko Cheek sittenkin palannut? Ei. Ei ainakaan vielä.
Jossain tulevaisuudessa siintävää comebackia kuitenkin pohjustetaan nyt ahkerasti, ilmestyihän tänä vuonna jo artistin JHT – Missio vai mielenrauha -kirjakin. Osana samaa lähtölaskentaa julkaistiin myös uusi Unitas Sigma -niminen tribuuttialbumi, jossa joukko nuoremman polven räppäreitä, muutaman konkarin tukemana versioi joukon Cheekin biisejä, muistuttaen uransa päättäneen artistin urotöistä.
Levyhän ehdittiin jo lytätä mediassa tuoreeltaan sen julkaisupäivänä. Iben, Sara Been, Ettan, Areksen, Melon ja jopa Jenni Vartiaisen ja JVG:n Cheek-versioinnit haukuttiin laiskoiksi ja tarpeettomiksi uusinnoiksi, joilta puuttuu alkuperäisen esittäjänsä energia ja kukkoileva uho.
Ja totta se on, niin puuttuukin.
Versiot ovat kaukana 2000- ja 2010-luvun alkupuoliskon hiphop-maneereista ja ajan tuotantosoundeista. Biisit kuulostavat juuri niin 2020-lukulaisen sliipatuilta kuin mukana olevien artistien omien tuotantojen perusteella olisi pitänyt voida päätelläkin.
Mutta, eikö se ole oikeastaan koko homman pointti? Mitä ideaa olisi ollut tehdä samalta kuulostavat, alkuperäisille kappaleille uskolliset karaokeversioinnit, joissa ei ole muutettu mitään?
Kriitikoilta myös unohtuu albumin pointti: sitä ei ole tehty Cheek-faneille. Miehen fanit kun tuntevat hänen tuotantonsa läpikotaisin, eikä heitä tarvitse muistutella tämän olemassaolosta. Jos ja kun paluukeikat julkaistaan he ovat jo valmiiksi lippuluukulla setelit ojossa.
Sen sijaan Unitas Sigmalla mukana olevien artistien fanikunta (Vartiaista ja JVG:tä lukuun ottamatta) on keskimäärin niin nuorta, ettei heillä luultavimmin ole omakohtaista kokemusta tributoitavan artistin musiikista tai keikoista. Monille yläkouluikäisille Unitas Sigma voi jopa olla ensikosketus Cheekin musiikkiin. Heitä varten tämä albumi on tehty.
Nyt kun tämä, mielestäni itsestäänselvä, mutta ilmeisen monelta täysin ohi mennyt pointti on tuotu esiin, voidaan puhua hetki niistä itse kappaleista.
Lienee tietoinen valinta ettei levyllä olla lähdetty versioimaan Cheekin kaikkein isoimpia hittejä. Poissaolollaan loistavat esimerkiksi Timantit on ikuisia, Sokka irti ja Jippikayjei. Toki mukana on tunnettujakin kappaleita, kuten VJ:n ja Sara Been leikitteleväksi duetoksi kääntynyt Avaimet mun kiesiin tai funkahtava ja selkeään pesäeron alkuperäisteokseen ottava JVG:n ja Pete Parkkosen Sillat. Deep cut -osastoa edustavat taas M//O:n Housut roikkuu ja Lukas Leonin Jehu.
Osa versioista on onnistuneempia, osa vähemmän. Kuten tribuuttilevyillä usein, harva niistä nousee alkuperäisen ohi. Tuskin tämä on tosin tarkoituskaan, kunnianosoitushan tämä on olevinaan.
Loppuviimein Unitas Sigman tarpeellisuuden määrittää se, mikä sitä seuraa. Jos ideana on herätellä nuoret kuulijat Cheekin tuotannon äärelle, räp-vapahtajan paluuseen valmustautumaan, niin julkaisu ajanee asiansa. Mutta jos kyseessä on vain tavan tribuuttialbumi ilman sen kummempaa taka-ajatusta, niin kysymys tarpeellisuudesta jäänee vaille vastausta.
