Levyarvio: Antti Autio - Täällä sinua kaivataan
Yhden miehen levyraati on viime aikoina ravannut keikoilla varmaan enemmän kuin koskaan ennen, mutta onneksi välillä ehtii syventyä levyjenkin kuunteluun. Pienen tauon jälkeen ensimmäinen soittimeen sujahtanut kiekko oli kulttisuosiota nauttivan laulaja-lauluntekijä Antti Aution helmikuussa julkaistu, sarjassaan neljäs täyspitkä albumikokonaisuus ‘Täällä sinua kaivataan’. Aution tuttuun kitara- ja tekstivetoiseen indie-ilmaisuun uuden ulottuvuuden tuo se että kaikki uuden levyn kappaleet kietoutuvat yhden ja saman, Raana Lehtisen tarkoitusta varten maalaaman ‘Sarastus’-öljyväriteoksen ympärille.
Luonnollisesti myös levyn kanneksi valikoitunut ‘Sarastus’ esittelee värikkään maailman, jossa tuntuu olevan yhtä aikaa monenmoista meneillään. Sama kujeileva, mutta samaan aikaan kaihoisa tunnelma välittyy myös teoksen innoittamassa musiikissa. Autio itse on kuvannut albumin syntyä eräänlaiseksi musiikkiterapiaksi, jossa eri taiteenmuodot avasivat luovuuden tulvaportit, päästäen mielikuvituksen valloilleen. Kuulijana olin löytävinäni biisien väliltä hetkittäin jonkin temaattisen punaisen langan, mutta juuri kun luulin saaneeni järkeiltyä niiden ympärille jonkin hienon draamankaaren, lanka karkasikini ja löysin itseni jälleen lähtöruudusta. Pian luovuin logiikasta ja antauduin musiikin vietäväksi.
‘Vittu minä kuolen tänne’ on raivorehellisen samaistuttava yksin jäämisen tuskaa poteva avautumisbiisi. Uteliaalla eroottisella energialla ladattu ‘Kissapeto’ on hauska tyylillinen irtiotto ja erottuu levyn yleisilmeestä hauskana kuriositeettina. ‘Pieni taas’ on lapsuusmetaforilla leikittelevä ja omalla tavallaan riipivä kuvaus siitä tunteesta kun toinen menee elämässään eteenpäin ja itse on vielä jotenkin kesken.
Musiikillisesti albumi on tavallaan tuttua Antti Autiota, mutta siinä on silti riittävästi uutta twistiä niin lyriikan kuin soundinkin puolella, ettei homma jää jumittamaan paikalleen. Tämä on juuri niitä levyjä, joka kestää ja oikeastaan vaatiikin useamman kuuntelukerran, ennen kuin sen salat alkavat kunnolla aueta. Se on lähtökohtaisesti hyvä merkki minun kirjoissani.
