Levyarvio: Outlanders - Outlanders

Oletko kuullut Outlandersista? No ei moni muukaan, sillä kyseessä ei varsinaisesti ole mikään oikea yhtye. Outlanders on saksalaistuottaja Torsten Stenzelin ja suomalaislaulaja Tarja Turusen yhteisprojekti, joka on ollut kaksikon epäsäännöllisessä työstössä yli vuosikymmenen. Vuosien jälkeen duon yhteinen kokopitkä on vihdoin nähnyt päivänvalon. Mistä on kyse?

Stenzel on kotimaassaan Saksassa tunnettu elektronisen musiikin tuottaja, jonka yhteistyökumppaneita ovat vuosien varrella olleet esimerkiksi sellaiset nimet kuin Mike Oldfield ja Nelly Furtado. Tarja Turunen taas tunnetaan monipuolisesta urastaan rockin ja klassisen musiikin parissa, sekä tietysti Nightwish-yhtyeen entisenä solistina. Kaksikon mukaan Outlanders-projektin perusajatuksena oli yhdistää ambient-henkinen elektroninen musiikki Turusen ääneen ja höystää kokonaisuutta siihen sopivilla kitaroilla. Mukaan kappaleille rekryttiinkin joukko tunnettuja kitaristeja kuten jo aiemmin Stenzelin kanssa työskennellyt Mike Oldfield, Joe Satriani ja Trevor Rabin.

Itse albumi kuulostaa aikalailla juuri siltä miltä sen paperilla kuvittelikin kuulostavan. New age -meininkejä, Turusen tuttua tummanpuhuvaa laulusoundia ja progehenkisiä kitarasooloja. Ei mitään vallankumouksellista, mutta yllättävän toimivaa. ”Astetta eeppisempää meditaatiomusiikkia” lukee Levyraadin kuuntelumuistiinpanoissa ja kuvauksena se onkin varsin osuva.

Levy soi läpi yhtenäisesti, joskin paikoin vähän monitonisestikin. Turusen ääni toimii monessa biisissä elektronisten taustojen päällä enemminkin yhtenä instrumenttina kuin sooloelementtinä. Sen tontin ottavat kappaleissa kitarat, joissa kuuluu soittajiensa ominainen kädenjälki. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Megadethista tutun Marty Friedmanin kanssa tehty Land of Sea and Sun. Muita kitaristiensa kuuloisia biisejä ovat niinikään Al Di Meolan fiittaama The Cruellest Goodbye ja edesmenneen Michael Jacksonin liveyhtyeestä tutulla Jennifer Battenilla höystetty Echoes.

Ehkäpä tässä on soundtrack seuraaviin skumppajoogasessioihin?

Edellinen
Edellinen

Levyarvio: Travis Scott - UTOPIA

Seuraava
Seuraava

Klassikkoarvio: Lenny Kravitz - Are You Gonna Go My Way (1993)