Levyarvio: Auri – III - Candles & Beginnings

Suomalais-brittiläinen Auri on eriskummallinen otus. Herkkien suomenkielisten pop-iskelmien tulkitsijana aiemmin tunnettu Johanna Kurkela yhdessä puolisonsa, metalliyhtye Nightwishin luovana moottorina tunnetun Tuomas Holopaisen ja tämän yhtyekaverina puuhaavan multi-instrumentalisti Troy Donockleyn kanssa muodostavat epätavallisen kolmikon, jonka kolmas levy on nyt käsillämme. Miltä sitten elokuvamaisia soundeja, akustista tunnelmointia ja kansanmusiikkia yhdistelevän trion kolmas tuleminen oikein kuulostaa?

Haahuilevan viipyilevä eskapismi on ollut eräänlainen avainsana Aurin tuotannossa jo vuonna 2018 ilmestyneestä debyytistä lähtien. Sillä ratsastetaan myös Candles & Beginningsillä, mutta nyt utuinen maalailu on vedetty kunnolla tappiin. Jopa siinä määrin että kappalemateriaalista on vähän vaikea saada kiinni.

Edellisellä, varsin tyylikkäällä Those We Don’t Speak Of -albumillaan (2021) Auri onnistui löytämään hienon tasapainon kauniiden ja mieleenpainuvien melodioiden ja kokeilevempien tunnelmapalojen välillä. Uusimmalla tuotoksella kaikki yritys minkäänlaiseen tarttuvuuteen on riisuttu minimiin.

Kurkelan ääni soi edelleen yhtä kauniin kuulaasti ja tunnistettavasti kuin ennenkin, mutta monessa biisissä varsinaisten sanojen sijaan tämä tyytyy lähinnä hymisemään melodioita sanattomasti. Pitkiä instrumentaaliosioita on Aurilla ollut ennenkin, mutta nyt ne ovat keskiössä. Ja tavallaan mikäs siinä kun bändi koostuu näinkin taitavista muusikoista.

Tuntuu kuitenkin, että uudella levyllä rajaton taiteellinen fiilistely olisi laitettu tärkeysjärjestyksessä oikeasti hyvien biisien edelle. Poikkeuksen tähän tekevät levyn loppupuolella onneksi irkkuhenkinen “Blakey Ridge” ja vähän nightwishmainen “Shieldmaiden”, mutta muuten mennään varsin avantgardistisissa meiningeissä.

Mikäli Kurkela-Holopainen-Donockley-trion toiveissa oli että kolmas levy toimisi bändille jonkinlaisena pelinavauksena suuremman yleisön tietoisuuteen, niin sen on vaikea nähdä tällä hengentuotoksella toteutuvan. Sen verran niche-kamasta on tällä kertaa kyse.

Jos taas tavoitteena oli vain tehdä aidosti omannäköinen levy ilman mitään sen kummempia odotuksia ja paineita, niin se tavoite lienee täyttyvän. Holopaisen, Donockleyn ja levyllä rumpuja, sekä perkussioita sessiomuusikkona soittavan Kai Hahdon pääyhtyeen Nightwishin kaltaiseksi ison luokan areenojen täyttäjäksi Aurista ei näillä näytöillä ole.

Mutta tuskin on tarkoituskaan.