Levyarvio: Justin Bieber – Swag

Miltä kuulostaa musiikki, jossa ei tunnu olevan mitään sanottavaa? No, siihen vastauksen antaa kanadalaispoppari Justin Bieber uudella Swag-nimeä kantavalla yllätysjulkaisullaan.

2010-luvulla poptaivaan kirkkaimpiin tähtiin kuulunut Bieber on ollut julkisuuskuvansa perusteella viime ajat tuuliajolla. Epäilykset päihderiippuvuudesta ja kriisiin ajautuneesta avioliitosta ovat velloneet mediassa ahkerasti ja ikään kuin vastauksena erinäisiin spekulaatioihin, artisti julkaisi heinäkuussa kuin varkain ensimmäisen albuminsa neljään vuoteen.

Minimalistisella, jamittelumaisella tuotantosoundillaan ja päiväkirjamaisilla kappaleillaan Bieber tuntuu tavoittelevan henkilökohtaisuuden tunnetta. Levyn temaattisena punaisena lankana vaikuttaisi olevan viesti “elämä on välillä vaikeaa, ja joskus olen vähän kusipää, mutta perhe on lopulta tärkein”.

Ei minulla kuulijana tietenkään ole syytä kyseenalaistaa artistin tuntemuksia, mutta samalla tuntuu siltä kuin lo-fi -henkisellä, huolimattoman ja hiomattoman tuntuisella, autenttisuuteen tähtäävällä estetiikallaan Bieber koittaisi vimmatusti alleviivata omaa aitouttaan. Ironista kyllä, mutta juuri tästä syystä levy ei tunnu aidolta.

Levyn 21 neljä kappaletta rullaavat läpi taustamusiikin omaisesti, eikä yhdestäkään biisistä saa oikein kunnolla otetta. Puolenvälin jälkeen albumilla ei olekaan sitten enää mitään uutta annettavaa. Samaa hengettömän joutavaa olkkarijammailua kun tarjoavat loput 10 raitaakin. Bieber puhuu kyllä paljon, mutta ei oikeastaan sano mitään.

Propsit artistille tiimeineen on annettava tyylillisestä irtiotosta tämän aiempaan hittihakuiseen ja tanssittavaan materiaaliin nähden. On arvostettavaa, että artisti haluaa kokeilla ja laajentaa omaa ilmaisuaan. Valitettavasti viimeistellyn viimeistelemätön ja tyylitietoinen muoto ei vain riitä täyttämääm onttoa sisältöä.