Levyarvio: Pendulum – Inertia

Oman nuoruuteni soundtrackin eräs keskeisimmistä kulmakivistä oli Pendulum, jonka Immersion-albumin kulutin puhki lukiovuosinani. Ja niin teki moni muukin. Tuosta levystä on kuitenkin vierähtänyt jo 15 vuotta. Välissä bändi on toki keikkaillut, häärännyt erilaisten sivuprojektien ja välitöiden parissa, mutta varsinaista uutta Pendulum-albumia on jouduttu odottamaan. Nyt asianlaitaan on tullut muutos.

Inertian avausbiisi “Driver” on kuin lämmin halaus ajalta jolloin löysin drum & bass -musiikin kiihkeän sykkeen. Kolmosraita “Save the Cat” muistuttaa kuitenkin pian, ettei Pendulumissa koskaan ollut kyse pelkästä drum & bassista, vaan yhtye on aina yhdistellyt soundiinsa reippaasti myös rockin, popin ja metallinkin elementtejä. Jälkimmäisestä näytteen tällä albumilla antaa Bullet For My Valentine -yhteistyö “Halo”.

Yksittäiset biisit siis loistavat, mutta tietty koheesio jää puuttumaan. Kokoelmalevymäisyys johtunee siitä että kappaleita on syntynyt pitkän ajanjakson aikana ja parhaimmat niistä ovatkin faneille tuttuja jo Elemental- (2021) ja Anima-EP:iltä (2023). Näin ollen jopa puolet albumista on käytännössä vanhoja biisejä, vaikka uuttakin tietysti mahtuu mukaan. Ilmiö on striimausaikakaudella kovin tuttu.

Silti Pendulumin uusi tuleminen tuntuu hyvältä, jos ei uutuudenviehätyksen, niin ainakin nostalgian ansiosta. Vahvimmillaan levy muistuttaa siitä mikä bändin musiikissa alunperin sytytti ja heikoimillaankin se on silti rakkaudella tehtyä lohtumusiikkia entisille 2010-luvun nuorille.