Levyarvio: Ani - Sadekehä
Viimeistään “Jos puhutaan totta” -striimi- ja radiohitillään Suomen jokaiseen niemeen ja notkoon tunnettuutensa levittänyt Ani on julkaissut Sadekehä-nimeä kantavan kakkoslevynsä. Kyseessä on päättyneestä ihmissuhteesta kertova konseptialbumi, jossa tarttumapintaa uskoisi löytyvän monelle. Kuten monesti olen todennut, vuosi 2024 on jo muodostunut isojen poplevyjen vuodeksi niin meillä kuin maailmallakin, vaan miten pärjää Sadekehä kilpaveljiään ja -siskojaan vastaan?
Kuten nykyisin kovin trendikästä on, löytyy Ani itse Sadekehä-levyn biisien tekijätiedoista muiden laulunkirjoittajien, etunenässä monille muillekin suomipopin uusille tähdille hittejä tehtailleen Aleksanteri Hulkon kyljestä. Tällä kaiketi halutaan viestiä omakohtaisuutta ja aitoutta. Nämä ovat minun kokemuksiani ja tarinoitani, tuntuvat artistit haluavan sanoa. Epäselväksi jää missä määrin tämä tarkoittaa vain laulun aiheiden ääneen puhumista niille oikeille kirjoittajille ja missä määrin itse biisinkirjoitustyötä. Mutta väliäkö tuolla kun lopullinen tuote ratkaisee.
Sadekehän jokainen kappale käsittelee enemmän tai vähemmän kertojahenkilön kokemusta parisuhteen päättymisestä ja vuoroin eteenpäin menemisestä tai menemättömyydestä. Kappaleiden tyypillisimmässä asetelmassa kurkitaan sivustaseuraajan roolissa kun entinen heila on jo löytänyt uuden ja elää tämän kanssa sitä unelmaa, josta ennen yhdessä haaveiltiin. Vaikka sama näytelmä toistuu läpi albumin, löydetään käsikirjoitukseen joka kerralla sen verran uutta kulmaa, ettei se ehdi alkaa pitkästyttää.
En voi välttyä vertaamasta Sadekehää hiljattain arvioimaani Sexmanen Sanansaattaja-albumiin. Siinä missä Sexmanen viinaa, naisii ja rahaa -eetos näyttäytyy ummehtuneena tuulahduksena menneen maailman machokulttuurista, on Anin ulosanti jotenkin aidompaa ja haavoittuvaisempaa. Mieskin voi itkeä, vaikka ei edes heräisi krapulamorkkiksissaan pintaliitäjämissi kainalossaan.
Ei Sadekehä nyt varsinaisesti mikään suomipopin uusi merkkiteos ole, mutta kyllä tämän tyyppistä laululyriikkaa kuulisi suomalaisilta miesartisteilta kaiken räppiegoilun vastapainoksi mieluusti enemmänkin.
