Levyarvio: Sexmane - Sanansaattaja

Max Sene on Sexmane-artistinimeä kantaen rymynnyt karmit kaulassa Siilijärveltä koko Suomen kansan tietoisuuteen. Viimeisetkin kiven alla asustelleet törmäsivät häneen viimeistään tämän vuoden UMK:ssa, johon räppäri otti osaa kappaleellaan “Mania”. Viimeisen vuoden vaiherikkaat kokemukset on nyt paketoitu uudeksi Sanansaattaja-nimiseksi albumikokonaisuudeksi.

Viime vuonna ilmestynyt mainio Sextape II oli Yhden miehen levyraadin makuun oikein viihdyttävä pläjäys, jossa riimit olivat nokkelia ja tuotanto rohkean monipuolista. Valitettavasti samaa ei voi sanoa Sanansaattajasta. Jos kymmenen vuoden takainen Cheek-tuotanto tuntui narsistiselta minäminäminä-lesoilulta, niin Sanansaattajalla Sexmane vie saman eetoksen kymmenenteen potenssiin. Kaikki on edelleen sekavaa ja hiton vaikeeta, päihteitä imuroidaan jokaiseen kehon vapaana olevaan aukkoon, mutta silti ollaan voittajia. Tytöt tykkää ja rahaa on.

Tämähän on tavallaan ihan peruskauraa hiphopissa. Mutta kun samaa viestiä toitottaa 18 biisin ja 50 minuutin verran, alkaa hauskuus olla kaukana. On levyllä toki vakavampikin puolensa. Mielenterveysongelmat ja artistin lestadiolaistausta otetaan puheeksi, mutta mitään uutta kulmaa suhteessa artistin aiempiin levytyksiin ei Sanansaattaja näihin teemoihin tarjoa.

Tämä kaikki olisi vielä anteeksi annettavissa jos biisit olisivat muuten aivan tykkejä. Mutta kun eivät ole. Sextape-levyjen huomiota herättävät tuotannolliset ratkaisut loistavat poissaolollaan. Sexmanen hauska, hullutteva puoli on paitsiossa. Ainoastaan “Hymy”-niminen biisi erottuu edukseen pirteällä eurodance-irrottelullaan.

Yksi huti ei varmasti Sexmanen uraa kaada, mutta jotain uutta pitäisi kyllä keksiä. Samaa sapluunaa on toistettu nyt useampi levyllinen ja kaivon pohja alkaa näkyä.