Levyarvio: Linkin Park - From Zero
Hetken jo näytti siltä että Linkin Parkin tarina oli tullut päätökseensä. Suursuosiota nauttineen rock-yhtyeen pääsolisti Chester Bennington oli riistänyt oman henkensä ja tämän seurauksena kului monta vuotta niin, ettei bändi tainut oikein itsekään olla varma, olisiko paluu lavalle tai studioon mielekästä.
Sitten Linkin Parkin leiristä alkoi kuitenkin kantautua huhuja, jotka vihjasivat että jotain oli kuin olikin tekeillä. Tämän vuoden syyskuussa yhtye palasi näyttävästi parrasvaloihin “The Emptiness Machine” -nimeä kantavan singlensä voimin, esitellen samalla uuden laulajansa Emily Armstrongin. Perään ilmoitettiin uudesta “From Zero” -paluulevystä ja sen tiimoilta tehtävästä mittavasta maailmankiertueesta. Nyt bändi on saatu tien päälle ja levykin ulos. Miltä tuotos kuulostaa?
Monet muistavat Linkin Parkin yhtyeenä joka alkuaikoinaan yhdisteli musiikissaan hiphopia, rockia ja tarttuvia popmelodioita nu-metaliksi kutsutuksi keitokseksi. Alagenreä joko rakastettiin tai vihattiin riippuen siitä keneltä kysyttiin. Selvää oli kuitenkin, että omassa lajissaan yhtye oli pioneerin roolissa. Bändin maailmanmaineeseen singonneen debyyttilevy “Hybrid Theoryn” jälkeen Linkin Park lähti kuitenkin pian laajentamaan tyylipalettiaan eri suuntiin ja vaikutteita ammennettiin yhä enemmän niin popista kuin elektronisesta musiikistakin. Tyylimuutokset otettiin vaihtelevasti vastaan, mutta ainakaan bändi ei jäänyt jumittamaan paikoilleen.
“From Zero” on monella tapaa paluu juurille. Aivan alkuaikojen vimmaa ei tavoiteta, mutta yhtyeen keulahahmon laulaja-kitaristi-kosketinsoittaja Mike Shinodan johdolla tyyliä on selkeästi palautettu pitkäaikaisimpia faneja kosiskelevampaan suuntaan. Biisit kuten “Heavy Is The Crown” ja “Casualty” kuulostavat siltä, että ne voisivat olla peräisin debyyttilevyn ajoilta. Merkittävimpänä erona tietysti se, ettei niitä laula Chester Bennington vaan Emily Armstrong.
Armstrong onnistuu erittäin epäkiitollisesta tehtävästään varsin menestyksekkäästi. Laulutyylissään ja maanereissaan hän kuulostaa käytännössä naispuoliselta Benningtonilta. Tämä yhdistettynä Shinodan tuttuun räppäykseen ja bändin suurvuosista muistuttaviin sävellyksiin ja sovituksiin, kuulostaa kaikki juuri siltä mitä pitkäaikaisen Linkin Park -fanin voisi kuvitella toivoneenkin.
Samalla kaikki tuntuu kuitenkin erittäin laskelmoidulta. Se että Linkin Park ylipäätään päätti palata ilman Benningtonia on jo yllätys itsessään, joten kaikki muut veneen keikutukset on mitä ilmeisimmin haluttu pitää minimissään. Siinä missä aiemmin bändin levyt saattoivat ravistella kuulijoita erilaisilla tyylikokeiluilla, ajetaan nyt visusti turvavyöt kiinnitettyinä, aivan kuten autokoulussa opetettiin.
Linkin Parkin paluulevy on laadukas, mutta yllätyksetön ja peruutuspeiliin kurkisteleva tuotos. Se kuitenkin onnistunee siinä missä sen pitääkin: sisäänajamaan Armstrong Benningtonin seuraajana ja ohjaamaan fanit keikkalippukaupoille. Kenties seuraavalla levyllään Linkin Park uskaltautuisi jälleen olemaan oma kokeilevampi itsensä.
