Levyarvio: Paperi T - Joka päivä jotain katoaa
Viisi vuotta edellisen Kaikki on hyvin -kakkoslevynsä (2018) jälkeen suomiräpin herkäksi ja intellektuelliksi runopojaksi profiloitunut Paperi T tekee paluun uudella, Joka päivä jotain katoaa -nimeä kantavalla albumillaan. Ihmissuhteiden ja minä-kuvan koukeroisissa kiemuroissa vellonut artisti tarjoilee tällä kertaa 10 kappaleen verran ajatuksia oman isänsä kuolemasta.
Joka päivä jotain katoaa starttaa intensiivisellä ja dramaattisesti sovitetulla Missä-kappaleella, jossa on kaikessa uhmakkuudessaan kaikuja erityisesti artistin soolodebyytti Malarian pelosta (2015). Tämän jälkeen äänimaailma kuitenkin seesteytyy. Isän kuoleman aiheuttaman välittömän tunnekuohun jälkeen jää vain hiljaisuus, eikä sanoja löydy. Tätä tyhjää olotilaa kuvataan onnistuneesti kappaleessa Muuttolinnut, rantahiekkaa, jossa vierailee solistina Pariisin kevät -yhtyeen Arto Tuunela.
Eräänlaisena vedenjakajana albumin puolivälissä toimii Ymmärrys, jossa nimensä mukaisesti tullaan sinuiksi elämän rajallisuuden kanssa. Siinä missä albumin alkupuolisko keskittyy läheisen kuoleman hyväksymiseen, on jälkimmäinen puolisko eteenpäin menemistä ja elämän ainutkertaisuuden tunnustamista. Levyn toiseksi viimeinen kappale Kevyttä multaa toimiikin vastaparina Muuttolinnut, rantahiekkaa -biisille pukien sanoiksi sen mitä kirjoittaja henkilökohtaisesta tragediastaan haluaa aihetta tovin pureksittuaan lopulta sanoa.
Joka päivä jotain katoaa on kaikessa suoraviivaisuudessaan ehyt teemalevy, jossa kappaleet muodostavat selkeän draamankaaren. Viehätysvoimassaan se ei yllä Malarian pelon tasolle, mutta ei sen tarvitsekaan. Uusi seesteisempi Paperi T sopii tähän päivään. Levyn tuotanto on kepeää ja yllättävänkin orgaanista, mikä tukee sen viestiä hienosti.
Henkilökohtaisuudessaan ja paljaudessaan Joka päivä jotain katoaa on tuttua Paperi T:tä, mutta astetta varttuunemmassa ilmiasussa. Aina niin vaikean kolmosalbumin kohdalla Paperi T selviää puhtain paperein.
