Levyarvio: Pate Mustajärvi - Pelkkää Patee

Ennen kuin menen varsinaiseen levyarvioon, on tunnustettava että minulla on hyvin ristiriitainen suhde Pate Mustajärveen muusikkona ja esiintyjänä. Kunnioitan suuresti hänen työtään Popedassa, sekä annan mieluusti tunnustusta hänen tunnistettavalle äänelleen ja karismaattiselle esiintymistyylilleen. Ne ovat ansioita, joita häneltä ei voi kukaan viedä pois.

Se mistä on sen sijaan jäänyt paha maku suuhun, ovat ne kaksi kertaa kun olen elämäni aikana nähnyt Mustajärven esiintymässä. Kummallakin kerralla mies oli mitä ilmeisimmin sen verran päihtyneessä tilassa, että esiintymiset olivat suorastaan ala-arvoista katsottavaa. En voi ymmärtää miten on mahdollista, edes humalapäissään unohtaa niinkin tutun kappaleen kuin “Kuuma kesä” sanat. Mustajärvi lienee kappaletta laulanut satoja, ellei tuhansia kertoja, mutta silti onnistui vetämään sen aivan vihkoon.

Tällainen piittaamattomuus ja yleisön aliarvioiminen on mielestäni esiintyjältä täysin anteeksiantamatonta - etenkin kun se näyttäisi olevan toistuvaa. Kun Popeda ilmoitti taannoin jatkavansa ilman Patea, ajatukseni oli että mahtavaa. Ehkäpä Popeda olisi vihdoin jopa ihan siedettävää todistettavaa keikkaolosuhteissa.

Siltikin, kun kuulin Mustajärven ensimmäisen Popedan jälkeisen soololevyn saaneen Hesarilta murskavastaanoton, tuli minulla Paten puolesta vähän kurja fiilis. Päätin antaa levylle mahdollisuuden ja kuunnella sen niin ennakkoluulottomasti kuin vain edellä kerrotut ennakkoasetelmat huomioon ottaen suinkin pystyin. Kiinnosti tietää, voisiko Pate vielä voittaa minut puolelleen.

Sitten itse arvioon.

Pelkkää Patee on yleisilmeeltään moderni Suomi-iskelmälevy, jonka tuotannosta vastaa pääsääntöisesti muun muassa Jannika B:n, Bessin ja Kuumaan taustalla puuhasteleva Jonas Olsson. Kappalemateriaalia taas ovat olleet kynäilemässä esimerkiksi Kuumaa-yhtyeen Johannes Brotherus, Happoradion Aki Tykki, sekä Erika Vikmanin ja Arttu Wiskarin hittejä tehtaillut Janne Rintala.

Ensifiilis on, että ei levy nyt mitenkään poikkeuksellisen huono ole. Tällaista tavaraahan ovat iskelmäradiokanavat pullollaan ja omassa lajissaan Pate vetää ihan hyvin. Levyn sanoituksellinen teema tuntuu olevan viinapirun kanssa kamppailu ja arkisista asioista kiitollisena oleminen päivä kerrallaan. Vaikkei Pate ole ilmeisesti riviäkään tälle levylle itse kirjoittanut, ovat teemat kaikesta päätellen melko omakohtaisia.

Mutta, eipä tästä levystä jää hirveästi jälkipolvillekaan kertomista. Toisin kuin jotkin arviot ehtivät jo julistaa, ovat albumin biisit ovat sinänsä ihan kelpoja, mutta eivät mitenkään erityisiä. Tuotantokin on Mökkitie Records - tyyppistä tasalaatuista metritavaraa. Musiikki on kaiken kaikkiaan takuuvarmaa popiskelmää, joka kyllä varmasti löytää yleisönsä kansan syvistä riveistä, vaikkei sillä kriitikkojen suitsutusta ansaitakaan.

Entäpä muuttiko levy suhtautumistani Mustajärveen jollain tapaa? Ei sinänsä. Levy oli parempi kuin kuvittelin, mutta ei niin hyvä ettäkö Paten keikalle tämän vuoksi ryntäisin. Popedan keikalle sen sijaan voisin lähteäkin.