Levyarvio: Saimaa - Vol.7

Saimaa on kyllä aika vänkä bändi! Tämä oli ensimmäinen ajatukseni kun olin pyöräyttänyt levylautasellani yhtyeen Vol.7-nimeä kantavan albumin. Levy on jo orkesterin toinen kuluvan vuoden aikana, mutta mitäpä sitä himmailemaan, kun kerran näinkin laadukasta musiikkia pystyy pari kiekollista peräjälkeen ilmoille serpentiinin tavoin poksauttelemaan.

Alunperin Tehosekoitin-yhtyeestä tutuksi tulleen Matti Mikkolan luotsaama Saimaa on ilahduttava sekoitus maalailevaa 70-luvusta ammentavaa progressiivista rockia, vintage-suomi-iskelmää ja vähän kaikkea siltä väliltä. Isolle, parhaimmillaan jopa 15 hengen kokoonpanolle sovitetut kappaleet soivat täyteläisesti, mutta kuitenkin ilmavasti.

Sanoituksiltaan albumin kappaleet käsittelevät aikuisuuteen liittyvää huijarisyndroomaa, vanhemmuutta ja kaiken rajallisuutta, mutta mitään pateettista paatosta ei ole luvassa. Ei. Sen sijaan Saimaan musiikki soi elämäniloisesti ja kepeästi. Vaikka aiheet ovat isoja, on sanoituksissa lämmintä huumoria ja herkkyyttä, joka saa kuulijan väkisinkin hymyilemään.

Huonoja biisejä Vol.7:lle ei ole huolittukaan, mutta YML:n suosikeiksi parin kuuntelun jälkeen nousivat pirteä ja kitaravetoinen “Nouse kyytiin”, polveilevan jazzahtava ja hienoja lauluosuuksia sisältävä “O pior cego”, sekä ikään kuin koko levyn teemaattisena sinettinä toimiva “Mistä mä mitään tiedän”.

Mielessäni on levyn kuultuani vain yksi ajatus. Voi pääsisipä tätä kuulemaan livenä!