Levyarvio: Syskofrenia – Vapaa

Kun yhdistetään jazzia ja poppia, syntyy jazzpoppia. Käy järkeen. Juuri tästä on Syskofrenian musiikissa kyse. Pääsääntöisesti kepeää ja hyväntuulista, mutta paikoin myös tiukan kantaaottavaa musiikillista kattausta tarjoilee yhtyeen tuore Vapaa-niminen kahdeksanraitainen pitkäsoitto.

Ikimuistoisilta nuoruuden kesäillloilta kuulostava “Pilviin” avaa levykäisen lempeästi ja samalla linjalla jatkaa kakkosbiisi “Viimeinen päivä”, vaikka nyt kepeä huolettomuus väistyykin jo haasteellisen ihmissuhteen kiemuroiden tieltä. Tunnelmallinen “Suojaan” laskee hetkellisesti kierroksia.

Albumin herättelevintä antia ovat keskivaiheilta löytyvä seksuaalisesta häirinnästä kertova “Donna” ja sitä seuraava, kapeita sukupuolirooleja syynäävä “Pojat on poikia”. Sana on painavaa, mutta paatoksesta palataan pian taas hattaraisempiin tunnelmiin hääbändimäisen “Mitä sattuukaan” -biisin muodossa. Hauraan “Anteeks” -kappaleen ja levyn nostattavasti päättävän nimikkobiisin jälkeen jää fiilis, että tätähän olisi voinut kuunnella vielä pari biisiä enemmänkin.

Laulaja Saga Söderströmin ja pianisti Juho Valjakan luotsaama Syskofrenia onnistuu yhdistämään hienolla tavalla hienostuneet jazz-soundit puhaltimineen ja vispilöineen popin selkeisiin ja lähestyttäviin melodioihin.

Kahdeksaan biisiin mahtuu paljon eri tunnelmia, jopa siinä määrin että Vapaa-levyn punainen lanka – sikäli kun sellainen sinne on ujutettu – jää vähän hähmäiseksi. Eräänlaisena henkisenä, yhtyeen ilmaisun eri sävyjä esittelevänä kokoelmalevynä se toimii kuitenkin hyvin.